keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Työ, ura vai kutsumus?

By Päivi Seppänen
Vietät luultavasti yli kolmanneksen päivästäsi työpaikalla. Yksi kolmannes päivästä menee nukkuessa, ja viimeinen alle kolmannes jää harrastuksille, perheelle ja vapaa-ajalle. Siis vietät enemmän aikaa töissä kuin lähimmäistesi kanssa. Ei siis todellakaan ole ihan sama sillä mitä teet työksesi tai miten suhtaudut työhösi.


Ollessamme lapsia, meiltä kysytään usein "Mikä sinusta tulee isona?". Iso kysymys ,johon lapsella usein on selkeä vastaus. Iän ja kokemusten karttuessa tulevaisuuden haaveammatista tulee epämääräisempi, jotkut jopa kokevat tulevaisuuden ammatin valitsemisen erittäin ahdistavaksi. Eikä turhaan, työllä on iso merkitys miehen elämässä. Moni vaihtaa opiskellessaan pääainetta tai jarruttavat valmistumistaan, kun eivät tiedä mitä haluavat työltään ja tulevaisuudelta.


Ihmiset suhtautuvat eri tavalla työhönsä. Tavallisimmin töissä käydään vain ja ainoastaan palkan ja lomien vuoksi. Tällaiset ihmiset elävät palkkapäiviä ja viikonloppuja varten. He käyvät töissä maksaakseen vuokran tai lainanlyhennyksen ja ruokkiakseen perheensä. Työ ei välttämättä ole mitään kidutusta, mutta se toisaalta harvoin tuottaa tekijälleen mitään suurempaa mielihyvää.


Toinen suhtautumistapa on urakeskeinen. Urakeskeisyydessä tavallista on, että merkitys työlle tulee jatkuvasta tulosten mittaamisesta, ylennyksistä ja palkankorotuksista. Nämä työn piirteet saavat ihmisen työskentelemään kovemmin ja antamaan työlleen enemmän kuin tavallinen työssäkävijä. Valitettavasti urakeskeinen ihminen turhautuu helposti, jos haluttua kehitystä tai korotuksia ei tulekaan.


Kolmas tapa suhtautua työhönsä on kutsumus. Ihmisen kokiessa kutsumusta hän tekee työtään työn itsensä takia. Kutsumustaan seuraavalle ihmiselle työstä saatu raha, maine ja kunnia ovat sivuseikkoja, kunhan hän saa toteuttaa intohimoaan. Tällaiset ihmiset usein kokevat vaikuttavansa muiden elämään positiivisesti, ja että heidän työllään on suurempi merkitys.


Lienee helppo arvata, että kutsumustaan seuraavat ihmiset ovat työssään onnellisimpia, ja vähiten tyytyväisiä ovat ne jotka käyvät töissä vain palkan vuoksi. Kutsumustaan välttelevä ihminen voi tulla levottomaksi ja ahdistuneeksi. Joskus ahdistus voi käydä niin kovaksi, että ihminen herää yöllä kivi sydämellään murehtimaan kuinka "Elämä kulkee ohitseni. Mitä teen elämälläni?"


Lähde rohkeasti seuraamaan kutsumustasi.


Mikä on Kutsumus?


Kutsumuksen perimmäinen kysymys ei sosiologian tohtorin Parker J Palmerin mukaan ole "Mitä teen elämälläni?" vaan kysymys on perustavampi ja vaativampi:

"Kuka Minä olen ja millainen on Minun luonteeni?"

Kun katsoo pieniä, muutaman kuukauden ikäisiä vauvoja, heissä huomaa jo eroja temperamentissa. Puhumattakaan vanhemmista lapsista, joilla on jo selvästi havaittavia eroja luonteenpiirteissä, taipumuksissa ja mielenkiinnon kohteissa, jotka usein seuraavat heitä aikuisuuteen asti. Valitettavan usein ulkopuolelta (media, vanhemmat, opettajat) tulevat vaikutteet, odotukset ja paineet vaimentavat lapsen sisäiset halut ja toiveet. Kasvava lapsi sovittaa itsensä hänelle osoitettuun lokeroon ja tekee päätöksensä saadakseen hyväksyntää ja turvallisuutta.


Kutsumuksen seuraaminen vaatii rohkeutta tehdä toisin kuin ympäristö "vaatii". On merkillistä kuinka helposti olemme ympäristön vaikuttimien alaisia, mutta omat ajatuksemme ja uskomuksemme voimme jättää täysin toisarvoisiksi. Teemme niin kuin isämme on meidän käskenyt tehdä, nielemme kyselemättä opettajamme sanat ja uskomme liian helposti auktoriteetteja. Tämä ei kuitenkaan tarkoita etteikö omia vanhempia tai muita auktoriteetteja kannata kuunnella. Heiltä kannattaa yrittää oppia, vastaavalla tavalla kuin suurmiesten (ja -naisten) mietelauseet saavat meidät ajattelemaan.

Kutsumus on oman sisäisen äänen seuraamista.

Loppuun Kungfutsen mietelause työstä:

“Choose a job you love, and you will never have to work a day in your life.”

2 kommenttia:

  1. Entä jos se kutsumus onkin urakeskeinen työ? Omalla kohdallani en koe mitään varsinaista kutsumusta mihinkään erityiseen työhön. Koen kutsumusta ongelmien ratkaisuun, haasteiden voittamiseen ja yleiseen kehittymiseen. Ympäristö ja työ itsessään voikin olla lähes mitä hyvänsä; toisten auttamista tai myyntitavoitteiden täyttämistä, ylittämistä.

    Koen itseeni "rakennetun" jonkinlaisen onnistumismekanismin ja siksi viihdynkin ehkä parhaiten työssä joka on itseohjautuvaa, jossa pääsen aina uudestaan haasteiden eteen ja ongelmia ratkomaan. Toki itse työ on aina välillä puuduttavaa, mutta maalissa siintävä onnistuminen - ja siitä mahdollisesti seuraava palkkio - kuitenkin puskee jatkamaan. Ja luonnollisesti se, että epäonnistuminen ei ole vaihtoehto. Häviäminen ei ole vaihtoehto.

    Vielä en tiedä, pääsenkö tulevassa työssäni asemaan, jossa näillä ominaisuuksilla pääsee oikeuksiinsa, mutta toivottavasti. Ainakin se on mahdollista.

    VastaaPoista
  2. En koskaan pystyisi tekemään "mitä tahansa" työtä pelkästään palkan takia. Olen ollut kesätöissä tehdastyössä, jossa aloin leipääntyä jo viikon jälkeen. Huomasin kehittäväni itselleni haasteita, koska itse työ ei sitä tarjonnut. Pystynkö käsittelemään X määrän kappaleita tunnissa jne. Tämä ei vaikuttanut palkkaani mitenkään, mutta oli ainoa keino saada oma pää pysymään kasassa.

    Ehkä jos palkkatyö veisi vuorokaudesta vähemmän aikaa, olisi sama mitä työkseen tekee, koska tuolloin olisi enemmän aikaa toteuttaa itseään vapaa-ajalla.

    Pakko kyllä myöntää, että tulevaisuuden työkuviot on hieman hakusessa. Opiskelin juuri uuden ammatin, mutta se ei taida kuitenkaan olla sitä mitä haluan täyspäiväisesti tehdä, mutta jollain tavalla tulen kuitenkin uutta osaamista hyödyntämään. Olen huomannut, että raha ei motivoi kauaa, jos työ itse ei tuota tyydytystä. Olen valmis kiristämään vyötä ja alentamaan elintasoani, jos vaan saan tehdä itselle mielekästä työtä ja lähteä (ainakin lähes) joka aamu hyvällä mielellä töihin. - Kohti kutsumusta -

    VastaaPoista